14.3.2012

Lampaansyömistä & lisää bluesia

Jaksan taas jauhaa keväästä, mutta tänään taas muistin miksi se on lempivuodenaikani. Tavallaan luonnon kukoistuksen voi silloin aistia ja haistaa sulavan lumen ja paljastuvan maan. Aurinko lämmittää ja sitä tuntee kuin heränneensä talvihorroksesta. Keväästä on moni tehnyt biisin kuten mm. Tavaramarkkinat ikimuistoisella kipaleellaan. Suosittelen kuitenkin kuuntelemaan joko Sielun Veljien tai Kauko Röyhkän Kevät-biisin.

Tänään olisi sitten taas elokuvahommia. Kulttuuritalo Valveen Studiolla esitetään ilmaisnäytöksenä suomifilmin klassikko Lampaansyöjät. Edesmenneen Leo Lastumäen muistoa kunnioittaen ajattelin käydä tänään katsomassa tuon leffan vaikka pidänkin enemmän itse kirjasta. Sehän pohjautuu Veikko Huovisen samannimiseen opukseen, joka on kyllä loistava kuten monet muutkin Huovisen kirjat. Mutta elokuvakin on hyvä ja eikä vähiten siksi, että sitä tähdittävät juuri Lastumäen lisäksi myös Heikki Kinnunen. Nämä kaksi veteraania muistetaan varmaan parhaiten komediarooleistaa, mutta minusta he olivat mestareita myös vakavien roolien parissa. Yhtä noteeramisen arvoisia kuin Vesa-Matti Loiri.

Elokuvan ohjannut Seppo Huunonen on mielestäni harmillisen pimentoon jäänyt tapaus suomalaisessa elokuvakulttuurissa vaikka Lampaansyöjät oli ilmestymisvuonnaan yleisömenestys
Kuulemman mukaan toinen suomalainen merkkiohjaaja Risto Jarva, nähtyään Lampaansyöjät sen menestyksen valossa, kiinostui komedian mahdollisuuksiasta. Hän katsoi ja analysoi kaikki klassisen kauden Hollywood-komediat, Chaplinit ja jopa Lampaansyöjät. Sen jälkeen hän ohjasi ensimmäisen komediansa Mies, joka ei osannut sanoa ei.

Huunosen tapa tuoda elokuvissaan esille  ihmisen olemassaoloon liittyvien kysymysten käsittelyä, välillä hyvinkin euroooppalaismaisen kokeellisesti on vaikuttavaa, mutta ohjaajana hän on jäänyt Jarvan, Mikko Niskasen, Jörn Donnerin ja monien muiden aikalaistensa varjoon. Jarvaa on usein verrattu Suomen Jean-Luc Godardiksi, mutta tässäkin Huunonen vetää minusta pitemmän korren. Eikä vähiten myöskään sen takia, että Lionel Whiten Obsession-romaanin pohjalta hän ohjasi Karvoista (1974), jonka syntymiseen vaikuttaneena tekijänä toimi juuri Godard, joka oli tehnyt samaisesta romaanista lähes vuosikymmentä aikaisemmin oman näkemyksensä Pierrot le fou (1965).

"Lampaansyöjät tarjoaa kuvan siitä mitä on olla suomalainen, mikä on suomalainen todellisuus, minkälaisten arvojen varassa elämme, mille meidät pyritään ehdollistamaan ja minkälaisia suomalaisia Suomi tuottaa. Kulttuurimme laatu ja elinympäristömme arvojen vaikutukset näytetään elokuvan peilissä."
- Seppo Huuononen

Ennen Lampaansyöjiä, ajattelin myös pikaisesti käydä katsomassa Kulttuuribingolla Puhurin järjestämää Extreme käsityöiltapäivää, jossa siis tuunaillaan kaikkea mielenkiintoista kierrätystavarasta.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta en itse osallistune tuunaamiseen. Bingolla on muutenkin mukava käydä vain hengailemassa.

Nyt otan vielä rennosti ennen työarkeen paluuta. Kahvi ja erityisesti blues maistuu edelleen. Captain Beefheart, Dr. John, John Lee Hooker, Howlin' Wolf, Lightnin' Hopkins jne. Aah, vaikka olenkin musiikillisesti kaikkiruokainen niin erityisesti rakastan nimenomaan bluesia nykyään.