Pimeä yö Tuirassa. Huomenna ei ole töitä eikä vielä erityisesti nukuta. Kirjoitetaan siis taas tyhjänpäiväistä paskaa vaikka päivän musiikista.
Bluesin ja sludgen suurkulutusta on tämä tiistai harjoitettu kotiaskareiden ohessa. Levysoittimessa on käynyt niin Captain Beefheart ja Hebosagil. Myös lapsuuden suuren suosikin Motörheadin Bomber pyörähti soimassa. En koskaan kyllästy tuohon bändiin. Onhan se maailman paras rokkibändi Radiopuhelimien ja The Velvet Undergroundin ohella. Myös kohtuuttoman paljon haukuttu The Wörld is Yours -levy oli meikäläisen mielestä ihan ok. Ei se bändi mikään jatkuvien loistolevyjen automaatti sentään ole.
Ja ikisuosikkini Beefheart nyt on mutanttibluesin kruunaamaton kuningas ja aina niin innostava. Muistin vasta tänään, että minunhan piti kirjoittaa se laajempi artikkeli hänestä, joka on kyllä keskeneräisenä vielä tallella. Voisin sen kirjoittaa loppuun ja julkaista tätä kautta.
Oman kotikaupunkini, Oulun sludgelähettiläät eli Hebosagil jaksavat myös aina innostaa. Tyylisuunta tuntuu joka julkaisulla muuttuvan, mutta sama vittumainen soundi ja kumartamaton asenne kaikenmaailman genreääliöille on niin hatunnoston arvoista. Ura -albumi poikkesi suuresti edellisen albumin Colossalin ja toisen oululaisen sludgehirmun Viisikon kanssa tehdyn splitin pörinälinjasta. Kyllä tuo levy silti vain potkii munille svengillään. Vai voitteko väittää, että puhun roskaa? Tuo alla oleva biisi sopii muuten tähän pimeään keväiseen tunnelmaan.
