2012 käynnistyi jo aikaa sitten. Olen ollut jo viikon flunssan terrorisoima ja tämä absurdi olotila alkaakin saada jo veikkohuovismaisia piirteitä. Unet ovat olleet pitkästä aikaa varsin psykedeelisiä jo käsittämättömiä. Jos lapiolla suutaan kaivava Esko Nikkarin näköinen mies yrittää ängetä lukijoiden uniin, niin haluaisin mielelläni avautua teidän kanssanne tästä kokemusta.
Puntaroin tässä vuoden 2011 julki tulleita musiikkialbumeita ja tulin siihen tulokseen, että Kate Bushin 50 Words for Snow on vaikuttavin mestariteos vuoden osalta. Uskomattoman kaunis ja kuulijansa hiljaisuudellaan haastava, mutta palkitseva. Täti-Kate tekee tätäpäivää nykyään aika harvakseltaan levyjä, mutta ne ovat sitäkin laadukkaampia. Aiempi loistoteos Aerial vuodelta 2005 on hyvin vielä muistissa. Lumilevyn kanssa ykkössijasta kovasti kilpaili mm. PJ Harveyn Let England Shake (jonka muuten myös Don van Vliet alias Captain Beefheart ehti kehua ennen kuolemaansa), Tom Waitsin Bad as Me, joka ei sinänsä mitään uutta tarjoile, mutta on kokonaisuutena hyvin onnistunut sitten Mule Varitionsin. Jarkko Martikaisen trilogian päättänyt Usko taitanee viedä kakkosijan vuoden levyistä. Muita hyviä olivat myös Kauko Röyhkä & Riku Mattila combon Kaksi Lensi Tuulen Mukaan, Eleanoora Rosenholmin Hyväile Minua Pimeä Tähti, Faarao Pirttikankaan Kuhmalahden Nubialaiset, Circlen Infektio, Brüssel Kaupallisen Minä olen vihattu, Joose Keskitalon Maan Näkyjä, Freemanin paluulevy 4 ja niin edelleen.
Musiikillisesti vuosi 2012 lupaa myös hyvää: Leonard Cohenilta, Mark Laneganilta, The Coffinshakersilta, Joose Keskitalolta ja monilta muilta tulee levyt pian ulos.
Lopuksi voisin (ja tekin) rauhoittua tältä räkämyrskyn tuskalta hetkeksi vaikka tämän biisin ääreen:
