Viimeisimmästä kirjoituksesta on jo yli vuosi aikaa. Eipä tässä mitään sen ihmeellistä ole kuitenkaan tapahtunut. Tuirassa asun yhä. Välillä iloa ja surua (pääasiassa onneksi iloa) ja harrastelua edelleen kulttuuripitoisissa toimissa ja kuoron kanssa. Mielessäni kävi jo jossain vaiheessa, että olisin tuhonnuttämän blogin epäaktiivisuuteni vuoksi. Kirjoittamisen vimmani on ollut muutenkin viimeistä vuosien aikana melko köyhää. Runojakaan ei ole syntynyt, mutta niiden suhteen olenkin sairaalloisen perfektionisti. Päätin kuitenkin säilyttää tämän blogin koska se tuntuu edelleen merkitykselliseltä kirjoitustahdistani huolimatta.
Tänään mieltäni on painanut Tom Waits. Muusikko, jonka tärkeyttä itselleni en voi tarpeeksi jaaritella. Juuri Waits ja David Bowie olivat ne portinvartijat, jotka avasivat 13-vuotiaalle pojalle uudet tuulet. Tuolloin kuuntelin lähinnä Motörheadia ja klassista musiikkia. En ollut koskaan tuntenut musiikkin suurta vetoa. Olin innokas elokuvien ja kirjojen harrastaja. Lemmy ja kumppanit olivat kyllä olleet lapsuudesta asti tärkeitä jostain syystä. Pidin myös paljon Tsaikovskista, Shostakovichista ja vastaavista säveltäjistä joiden teoksia opin elokuvien soundtrackien kautta pitämään. Myös elokuvasäveltäjät kuten Morricone ja Rota olivat suosikkejani.
Ensimmäinen biisi jonka Waitsiltä kuulin oli God's Away on Business niminen ralli Blood Money -albumilta ja silloin jokin naksahti päässäni. Samoihin aikoihin Bowien I'm Deranged (David Lynchin Lost Highwayn kautta) räjäytti jonkin potin. Asenteeni pop- ja rockmusiikkia kohtaan muuttui silloin täysin. Waitsin ja Bowien kautta olen tutustunut 10-vuoden aikana satoihin mielenkiintoisin artisteihin.
Vaikka nimenomaan olen rakastunut Tompan romumaista metellirokkia, niin hänen kapakkajazz-kauden aikainen Small Change levy on edelleen minulle rakkain ja yksi maailman viidestä parhaasta levystä. Kuuntelin kyseisen levyn äsken ja muistelin Waitsin ja Bowien tärkeyttä minulle tänään. Tajusin sattumalta, että kymmenen vuotta on jo kulunut tuosta kultaisesta uuden maailman aukeamisesta. Sen kunniaksi päätin vähän tännekin kirjoitella pitkästä aikaa asiaan liittyen. Loppujen lopuksi en välitä enää vaikka tätä ei kukaan lukisi, vaan toimikoon ajatusten purkamiseen silloin kun sitä tarvitsen.
Nostalgiaan on sorruttava ja verestettävä muistoja.
Talvikin lähestyy ja uusia tuulia odotelen.
